Vihdoin ja viimein taas uusi osa. Itse tajusin tämän osan myötä, että olen omasta mielestäni edennyt tämän tarinan suhteen jo ihan kiitettävästi kun toisen sukupolven lapset kasvavat nyt aikuisiksi ja siirtyvät avioelämään ja perustavat omia perheitä:)

Jouduin tekemään myös pikaisesti uuden sivupohjankin kun edellisestä näytti taustat sun muut kadonneet. Kun uusi kuningaspari pääsee valtaansa niin teen taas uuden pohjan sitten heistä;)

Mutta nyt taas osan pariin. Luvassa on tasainen arkielämään pohjautuva osa kuten edellinenkin oli. Niin taitaa nyt käydä kaikissa osissa kun siirrymme uuden sukupolven elämään.

Photobucket

                                                     (140. kuvaa)

Edellisessä osassa Dick opetti pojalleen, kuinka hänen tulee toimia yrityksessä. Perhe myös palkkasi uuden työntekijän avukseen, jotta Sallylle jäisi enemmän aikaa kotitöiden parissa.

Viimeisenä päivänä Sophie muutti Formaneiden luo ja nyt näemmekin, kuinka Sally häntä neuvoo perheen asioissa sekä miten Sophielle ja Tommylle käy saman katon alla.

Photobucket

Sophie heräsi kummastuneena sängystään. Missä ihmeessä minä oikein olen? Tämä ei ole minun huoneeni, Sophie katseli hämmästyneenä ympärilleen kunnes muisti muuttaneensa tänne edellispäivänä.

Photobucket

Sophie puki päälleen ja siirtyi sängyn luo petaamaan petiään. Hän viikkasi sängynpeitteen kauniisti ja laittoi päiväpeitteen sen päälle hymyillen itsekseen. Hän tunsi, että tästä päivästä tulisi mieluinen.

Puken pyöriessä hänen jalkojensa juurellaan, Sophie käännähti koiraan päin ja rapsutti tätä korvan takaa. ''Sinunkin petisi täytyy puhdistaa'', Sophie sanoi koiralleen iloisesti ja polvistui pedin ylle ja aloitti hinkkaamaan likaa pois koiran korista.

Photobucket

Sally valmisteli alakerrassa perheelleen aamiaista. Tänään teen kyllä loisto aamiaisen, jotta Sophien on mukava aloittaa päivänsä meidän kanssamme, Sally tuumi ja käänsi letun pannulla ympäri ja paistoi sitä toiseltakin puolelta.

Photobucket

Photobucket

''Voi, olet tehnyt ihanan aamiaisen'', Dick ihasteli istuessaan jo pöydässä odottamassa aamiaista. ''Älähän nyt, ainahan minä teen sinulle ruokaa'', Sally naurahti ja ojensi Dickin eteen lettulautasen.

Pian myös Tommy ja Sophiekin saapuivat syömään. ''Isä, autanko sinua yrityksessäsi?'', Tommy kysyi suu täynnä lettuja. ''Auta vaan. Eiköhän tämä meidän Sally osaa pitää huolta sinusta, Sophie'', Dick naurahti Sophielle. Sophie nyökkäili hymyillen, mutta salaa häntä jännitti kamalasti miten pärjäisi perheessä.

Photobucket

Miehien lähdettyä aamiaisen jälkeen töihin Sally siirtyi Sophien luo. ''Kultaseni, voisitko sinä kerätä astiat pöydästä ja tiskata ne? Jos sen jälkeen siivoisit alakerran vessan niin minä menen yläkertaan petaamaan sängyt ja puhdistan yläkerran kaikki kylpyhuoneet'', Sally sanoi tytölle.

Photobucket

Photobucket

Sophie suostui järjestelyyn mielellään, sillä nyt hän saisi olla hetken rauhassa ja järjestellä ajatuksiaan. Keräillessään aamiaisastioita pois pöydästä Sophien päässä pyöri eiliset tapahtumat ja muutto Formaneille. Kuinkahan selviydyn tästä. Toivottavasti vain he eivät täällä ollessani vain peru tulevia kihlojamme, Sophie mietti huolestuneena.

Tiskattuaan Sophien oli siirryttävä toiletin kimppuun. Siellä olikin harjaamista kun Sally ei ollut ehtinyt itse siivota koko taloa yksinään. Kunhan vain minusta tulee tämän talon emäntä niin minä ainakin palkkaan meille palvelijan hoitamaan siivouksen, Sophie uhosi mielessään ja hinkkasi pönttöä puhtaaksi.

Photobucket

Siivottuaan yläkerran Sally tuli alas hymyillen. ''Loistavaa työtä Sophie. Mitä sanoisit jos menisimme nyt katsomaan perheen yritystä tuohon seinän taakse. Miehet taitavat ollakin siellä jo täydessä työntouhussa'', Sally sanoi ja johdatti Sophien ulos talosta viereiseen rakennukseen.

Photobucket

Photobucket

''Tässä on meidän kauppamme. Olet tainnut käydä täällä perheesi kanssa, mutta nyt näet tämän työmiesten näkökulmasta. Meidän naisten tehtävänämme on täyttää hyllyjä kun edelliset tuotteet ovat menneet kaupaksi ja jos tulee sellainen asiakas, joka ei voi ottaa palvelua vastaan mieheltä, me palvelemme heitä'', Sally kertoi Sophielle.

Tyttö katselikin hämmästyneenä ympärilleen, kuinka asiakkaat arvioivat kaloja ja Tommyn palvellessa hymyillen asiakkaita.

Photobucket

Sally patisti tytön harjoittelemaan työtä käytännössä, joten Sophie tarttui kynään ja paperiin ja alkoi kirjoittelemaan tuotteiden tietoja muistiin. Sophiella kesti melko pitkään yhden tuotteen merkkaamisessa, mutta Sally oli häneen tyytyväinen. ''Hitaasti, mutta varmasti. Pian olet loistava emäntä tähän yritykseen'', Sally rohkaisi tulevaa miniäänsä.

Photobucket

Tommy palveli itse samalla Alinaa, joka oli tullut ostamaan perheelle tuoretta kalaa. Samalla Alina seurasi hymyillen, kuinka hänen miehensä sisar täytti keskittyneesti hyllyjä. ''Mitäs sanoisitte tästä herkullisesta lohesta?'', Tommy kaupitteli hymyillen. ''Näyttää loistavalta. Otankin sen sitten'', Alina vastasi ja Tommy paketoi kalan naiselle valmiiksi.

Photobucket

''Kuinkas olet pärjäillyt tänään äitini kanssa'', Tommy kysyi Sophielta ja kietoi kädet tytön ympärille. ''Tunnen olevani oikea poropeukalo'', Sophie tuumi hymyillen. ''Hyvin sinä pärjäät'', Tommy lohdutti ja antoi suukon tytön poskelle.

Photobucket

Illalla Tommy ja Sophie pelasivat yhdessä shakkia. Päivä oli ollut molemmilla rankka, sillä Sophie oli oppinut paljon uusia asioita päivän aikana kun taas Tommy oli yhä hieman kokematon yrityksen pyörittämisessä.

Photobucket

Vielä ennen nukkumaanmenoa Tommy treenasi ulkona kuntolaitteella. Urheilu oli jäänyt vähille koulun ja töiden ohella, joten siihen oli keskityttävä nykyisin illalla.

Photobucket

Sophie taas vietti aikaa Puken kanssa yläkerrassa. Puke oli hiukan orpona uudessa talossa ja Sophielta ei ollut herunut koiraraukalle aikaa päivällä. Puke heiluttikin häntäänsä iloissaan huomattuaan emäntänsä astelevan huoneeseen ja jäädessään leikkimään koiran kanssa.

Photobucket

Photobucket

''Kuinka päivä meni tytön kanssa?'', Dick kysyi vaimoltaan. ''Hyvinhän tuo. Hän oppii talon tavoille nopeasti'', Sally vastasi tyytyväisenä miehensä kainalosta. ''Pian jätämmekin tämän kaiken nuorten huoleksi'', Dick huokaisi ja suuteli vaimoaan hellästi.

Omassa huoneessaan Sophiekin kävi unten maille. Hän oli hyvin väsynyt päivän puuhastelusta ja tahtoi vain nopeasti käydä nukkumaan. Huomenna häntä odottaisi taas uusi päivä täynnä uusia asioita.

                                                                            * * *

Photobucket

Aamulla Sally ja Dick viettivät aikaa yhdessä. Dick lueskeli kirjoja, joita ei ollut ehtinyt lukea aikoihin. Sally taas soitti pianolla hempeää sävelmää, joka toi hänen mieleensä häät. Mielessään hän jo suunnittelikin isoja häitä pojalleen ja Sophielle.

Photobucket

Tommy näytti Sophielle perheen pihamaata. ''Soph, kuistia ei olla vielä saatu kuntoon, mutta toivon sinun kanssasi saavan vielä joku päivä rahaa niin, että saamme siihenkin kauniit kalusteet'', Tommy selitti kävellessään kohti lampea.

Photobucket

''Tiedät varmaan, että perheemme elanto perustuu kalan myyntiin. Onneksi meillä onkin tässä pihalla erinomainen lampi sitä varten. Tästä saamme ongittua ennen jäiden tuloa kalaa koko talven myyntiä varten'', Tommy kertoi lammen juurella.

''Miten saatte kalat säilymään tuoreina?'', Sophie kysyi hämmentyneenä. ''Suolaamme kalat huolellisesti sekä lumien tultua pidämme ne lumen alla kylmässä'', Tommy selitti.

Photobucket

Lopuksi Tommy näytti tytölle vielä perheen puutarhan. ''Tämä on sitten enimmäkseen sinun valtakuntaasi. Äitini opettaa sinulle sitten kuinka hoidetaan kasveja ja miten saat niistä herkullisia'', Tommy ohjasti.

Photobucket

Kierroksen päätyttyä Sophie päätti pestä Puken. Puke oli pyörinyt ulkona mudassa ja ravassa ja oli nyt aivan kamalassa kunnossa. ''Kuulehan Puke. Itse ryvit kuralätäköissä, joten saat myös kestää seuraukset'', Sophie tuhahti koiralleen, joka yritti loikata ammeesta pois.

Photobucket

Illalla perhettä odottikin suuri juhla. Aika riensi kuin siivin ja sen seurauksena Sally ja Dick seisoivat keittiössään kakkujen äärellä. Sally odotti hetkeä kauhistuneena ja masentuneena; hän ei olisi millään tahtonut vanheta. Dick taas yritti antaa hyvää esimerkkiä vaimolleen ja seisoi selkä suorana kakkunsa ääressä. Todellisuudessa hänkin oli kauhistunut siitä, kuinka vanha jo olikaan.

Photobucket

Photobucket

Tässä näemmekin sitten vanhentuneen Sallyn. Outoa nähdä perheen perustajat vanhuksina ja pian taas heidän lapsensa aikuisina.

Ja tässä on sitten oma Dickimme. Dick kokikin melkoisen muodonmuutoksen vanhetessaan. Hänen poskensa menivät lommoille ja silmät olivat hyvin tuiman näköiset.

Photobucket

Henry ja Polly tulivat tietenkin myös juhlimaan ystäviensä syntymäpäiviä. ''Muistatkos sinä sen kerran siellä metsällä?'', Henry nauroi ja kolautti kyynärpäällään Dickiä käteen. ''No todellakin muistan. Oli sekin menoa se'', Dick nauroi.

Photobucket

''Mitä ihmettä sinä oikein ajattelit kuherrellessasi Tommyn kanssa eilen kaupassa? Alina kertoi minulle siitä heti saavuttuaan kotiin järkyttyneenä. Niin kauan kuin ette ole aviossa, sinulla on vaarana joutua Tommyn hylkäämäksi'', Greg valisti sisartaan salaa keittiössä. Sophie kuunteli harmistuneena veljensä saarnaa ja yritti ajatella muuta, mutta syyllisyys painoi väkisinkin mieltä.

Photobucket

Alina ja Sophie keskustelivat yhdessä olohuoneessa. ''Miten perheessäni voidaan?'', Sophie kysyi naiselta. ''Ann'in lähdön jälkeen äitisi oli hiukan maassa, mutta hän on nyt hyväksynyt tytön halun opiskella yliopistossa'', Alina kertoi.

Photobucket

Juhlien päätyttyä vanhuspari nukkui sikeästi yönsä yhdessä. He olivat kokeneet elämässään kovia ja nyt vanhuuden alettua he osasivat arvostaa suunnattomasti pieniäkin asioita, kuten vieretysten nukkumista. Eihän sitä koskaan tiedä milloin toisesta aika jättää...

                                                                    * * *

Photobucket

Aamulla Tommy hiipi hiljaa Sophien huoneeseen. Sophie seisoi huoneessaan ja tuijotti ulos ikkunasta. Hän kuuli narahduksen oveltaan, muttei kääntynyt ääntä kohden.

Photobucket

Pian hän tunsi käsien kääntävän hänet ympäri ja tulisten huulien painautuvan omiaan vasten. ''Voi Sophie, olet niin kaunis'', Tommy kuiskasi ja jatkoi tytön suutelua.

Photobucket

Photobucket

Tommyn lopulta poistuttua Sophien huoneesta, tyttö puki päälleen ja käveli alakertaan. Olohuoneessa Dick ja Sally lueskelivat kirjaa ja tytön poskille kohosi puna heidän kääntäessään katseensa häneen. ''Hyvää huomenta Sophie'', Sally sanoi kohteliaasti. ''Hyvää huomenta'', Sophie vastasi hiukan nolona.

Toivotettuaan huomenet Sophie siirtyi kiireesti pianon ääreen ja alkoi soitella lempisävelmäänsä. Hänen ajatuksensa olivat pyörineet jo muutaman päivän ajan aamuisissa pahoinvoinneissa ja heikossa olossa. Tämän aamuinen hetki Tommyn kanssa ei heikentänyt hänen epäilyjään mahdollisesta vahingosta.

Photobucket

Aamiaisen jälkeen sama toistui jälleen. Lopetettuaan ateriansa Sophie ei ehtinyt kuin haarukan laskea alas kun jo tuli kiire toilettiin. Aamiaisen syöminen muun perheen kanssa olikin melkein mahdotonta, joten Sophie yritti tulla mahdollisimman myöhään alas, jotta saisi syödä yksin.

Photobucket

''Meidän ruokakomeromme näyttää melko tyhjältä. Lähtisitkö kanssani torille ostamaan hiukan ruokatarvikkeita'', Sally kysyi Sophielta aamupäivällä. Sophie suostui mielellään, sillä raikas ulkoilma yleensä paransi hänen oloaan huomattavasti.

Photobucket

Cadletownin torilta Sophie osti Sallyn kanssa perunoita, lihaa, voita, leipää ja kaikkea muuta mahdollista, mitä eivät omassa pihassaan pystyneet tuottamaan. Sally antoi tytön hoitaa kaupankäynnin ja katseli tyytyväisenä vierestä, kuinka Sophie tinki ja tinki hinnasta. Laneilla tyttö ainakin on oppinut tinkimään. Toisaalta heillä nyt ei varaa olekaan niin paljon, joten pakkohan siinä on ollut harjoitella, Sally ajatteli katsellessaan tytön puuhia.

Photobucket

Kotona Sophie siirtyi tekemään perheelle päivällistä. Hänen pahoinvointinsa oli lieventynyt huomattavasti, joten ehkä se oli ollut joku vatsatauti jota liikkui Cadelhillissa.

Photobucket

Sophie siirtyi ruoan jälkeen siivoamaan Puken haisevaa koppia. Koiralta oli jälleen karannut pissat sänkyynsä ja siivoamista oli senkin takia jo tarpeeksi.

Photobucket

Alakerrassa Tommy siivoili pöydästä astioita. ''Kiitos poikaseni. Olet näköjään hakenut isäsi kanssa kuusenkin taloon'', Sally ihasteli miesten koristelemaa kuusta. Cadelhillissa oli jouluaatto ja Dick ja Tommykaan eivät olleet tänään töissä. Niinpä miehillä oli rutkasti aikaa hoidella taloutta ja auttaa perheen naisia talon askareissa.

Photobucket

''Onko Sophie pärjännyt hyvin?'', Dick kysyi vaimoltaan heidän istuskellessa yhdessä alakerrassa. ''Hän pärjää mainiosti. Olisit nähnyt hänet tänään kaupungissa. Hän tinki tinkimistään myyjältä ja en uskonut silmiäni, kuinka halvalla hän sai kaikki ostoksemme'', Sally kertoi ylpeänä.

Photobucket

Sophie oli itsekin tyytyväinen itseensä. Hän tiesi tehneensä hyvän vaikutuksen Formaneihin ja oli itsestään ylpeä. Hän oli sanonut Sallylle tekevänsä jopa piparkakut itsenään.

Photobucket

Photobucket

Kattaessaan piparkakkuja pöytään odottavalle perheelleen joulupukki tuli vieraisille. ''Hyvää joulua'', pukki kailotti ja hymyili perheelle iloisena. Koko perhe toivotti pukille hyvät joulut ja keskittyivät omien piparkakkujensa pariin. Pukki kun ei nuorisoa enää juuri kiinnostanut ja vanhukset olisivat enemmänkin tahtoneet pukin tulevan vasta silloin kun lapsenlapsia olisi kuvioissa.

Photobucket

''Hyvää joulua sinullekin, Puke'', Sophie toivotti koiralleen yläkerran aulassa. Koira oli säikähtänyt pukkia niin, ettei ollut uskaltanut alakertaankaan tulla. Sophie sen sijaan rapsutteli koiraa hymyillen korvan takaa ja Puke kierähti onnesta sekaisena selälleen emäntänsä jalkojen juureen.

                                                               * * *

Photobucket

Photobucket

Aamuyöllä noustessaan vuoteesta Dick haistoi talossa palaneen käryä. Hän nuuskautti ilmaa vielä muutaman kerran nenäänsä ja kiiruhti kauhealla kiireellä alakertaan. Alakerran joulukuusi oli syttynyt tuleen ja nyt koko ruokailuhuone oli ilmiliekeissä. Dick juoksi puhelimelle ja soitti nopeasti Cadelhillin uuden palokunnan paikalle, joka oli koulutettu ammattilaisiksi. Niinpä uusi kuninkaan määräämä palolaitos sai kuin saikin tulen sammutettua tehokkaasti.

Photobucket

Sophie katseli herättyään ulos ikkunasta. Ulkona satoi kauniita lumihiutaleita hiljakseen taivaalta maahan. Hymy syttyi tytön huulille hänen seisoskellessaan ikkunan ääressä ja kosketettuaan samalla vatsaansa.

Photobucket

Niinpä niin. Pukiessaan sinä aamuna päälleen Sophie huomasi sen. Mekko oli vatsan kohdalta aivan liian tiukka. Onneksi esiliina peitti hiukan pingottunutta kangasta, mutta kauaa siitäkään ei olisi apua. Mitenkähän pitkällä tämä jo oikein on. Sen on täytynyt saada alkunsa jo asuessani yhä kotona perheeni luona, Sophie mietti onnettomana ja yritti keksiä mitä tehdä.

Photobucket

Oli vain yksi asia tehtävänä. Sophie käveli pää pystyssä alakertaan ja etsi Sallyn käsiinsä. ''Sally, saisinko keskustella kanssasi eräästä asiasta?'', Sophie kysyi katsellessaan naisen ompelevan ompelukoneella.

Photobucket

''Tietenkin kultaseni. Mistä haluaisit jutella?'', Sally kysyi noustessaan ylös tuolista. ''Minä taidan odottaa Tommylle lasta. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä'', Sophie kuiskasi onnettoman näköisenä.

Photobucket

Tommy oli sillä välin töissä eikä tiennyt lainkaan Sophien ja äitinsä keskustelusta. Yrityksellä oli mennyt jo pitkään niin hyvin, että maan rikkaimmat yrittivät ostaa perheen yritystä pilkkahinnoin heiltä pois.

Photobucket

Photobucket

Sally oli keksinyt nuorten ongelmaan ratkaisun. Tänään olisi heidän syntymäpäivänsä ja siksi oli tärkeää pitää kiirettä. Laneille olisi ilmoitettava heti, että heidän tyttärensä syntymäpäivä olisi samalla kertaa nuorten hääpäivä. Näin kukaan ei saisi tietää ennen avioliittoa harrastetusta synnistä.

Sophie oli suostunut Sallyn ehdotukseen mielellään. Nyt hänen ei tarvitsisi murehtia siitä, mitä kylällä juoruttaisiin. Hymyssä suin tyttö saikin nukkua pienet päiväunet ennen illan kohokohtaa.

Photobucket

Photobucket

Tommyn saavuttua töistä pojalle kerrottiin asiasta saman tien. ''Meille on tulossa jo lapsi? Aivan ihana uutinen'', Tommy hymyili onnellisena ja hieroi tulevan vaimonsa vatsaa.

''Luojan kiitos, että otat sen vastaan noin hyvin. Pelkäsin, että suutut kamalasti joutuvasi avioon jo tänään'', Sophie huokaisi ja halasi Tommya onnellisena.

Photobucket

Sally koristeli olohuoneeseen hääkaaren. Talven takia häät jouduttiin viettämään sisätiloissa ja se toi hiukan hankaluuksia tilojen ahtauden vuoksi. Onneksi Sally oli hyvä järjestelemään paikkoja ja sai kaikki mahtumaan paikoilleen.

Photobucket

Tommy joutui kosimaan Sophieta ennen synttäreitä. Vieraat tulisivat pian ja heidän kuului jo olla sitä ennen kihloissa, jotta avioon astuminen ei tuntuisi niin tavattoman oudolta ja sopimattomalta. Muutenhan olisi myös vaarana, että ihmiset tajuaisivat, miksi heillä oli niin tavattoman kiire avioon astumisella.

Photobucket

Kellon lyödessä kuusi nuoret seisoivat jännittyneinä kakkujensa ääressä. Sophie hengähti syvään ja katsoi Tommya silmiin. Tommy hymyili tytölle rohkaisevasti ja puhalsi kynttilänsä sammuksiin. Sophie otti mallia pojasta, kosketti hellästi vatsaansa ja puhalsi vuorostaan oman kakkunsa kynttilät sammuksiin.

Photobucket

Photobucket

Tässä on Sallyn ja Dickin ainoa poika, Tommy Forman. Pojasta kasvoi hurmaavan näköinen nuori mies ja hän ei malta odottaa saavansa ottaa nyt kaupan kokonaan omaan haltuunsa.

Sophiesta kasvoi tavattoman kaunis nuori nainen. Sally johdatti heti kasvun jälkeen Sophien ylös makuuhuoneeseen ja puki hänelle tekemänsä hääpuvun päälle sekä kauniin hunnun hiuksiin. Alakerrassa Polly tuli kehumaan tyttärensä asua kyyneleet silmissään.

Photobucket

Niin oli sitten määrä aloittaa vihkiminen. Tommy hieroi hermostuneena käsiään perheenjäsenten sekä ystävien katsellessa vihkitoimitusta sivusta. Sophie huokui kauneutta sekä hänen kasvonsa sädehtivät onnellisena.

Photobucket

Photobucket

Pian jo vaihdettiin sormuksia ja Tommy pujotti kauniin kultaisen vihkisormuksen Sophien sormeen. Soph hymyili onnellisempana kuin koskaan ja pujotti vuorostaan oman sormuksensa Tommyn sormeen.

Vieraat taputtivat tuoreelle avioparille onnellisena ja Sally huokaisi helpotuksesta katsellessaan poikaansa aviossa. Pian saan jo ensimmäisen lapsenlapsenikin, Sally tuumasi taputtaessaan kyyneleet silmissään muiden mukana.

Photobucket

Lopuksi oli vielä hääkakun leikkaaminen. Tommy leikkasi suuresta kakusta palasen ja ojensi lusikalla sitä vaimonsa suuhun. ''Et arvaa kuinka onnellinen olen sinusta ja pienokaisestamme'', Tommy kuiskasi hiljaa Sophien korvaan syöttäessään kakun palaa tytön suuhun.

Photobucket

Photobucket

Juhlien loputtua nuoret makasivat yhteisen makuuhuoneensa sängyllä. ''Meille on tulossa lapsi. Mietihän sitä'', Tommy hämmästeli vaimolleen katsellessaan samalla tämän vatsaa.

''Näinkö haluat kuluttaa hääyömme'', Sophie vihjaisi silmäänsä iskien ja veti miehen päälleen vuoteella. ''Nyt saamme tehdä tätä ihan laillisesti ja seurauksista piittaamatta'', Tommy huudahti nauraen ja suuteli yhtä tulisesti vaimonsa huulia kuin aina ennenkin.

                                                                  * * *

Photobucket

Häistä oli kulunut jo muutama kuukausi. Sophien vatsa oli kasvanut jo paljon isommaksi ja lapsi liikkui siellä taukoamatta. Avio-onni oli kuitenkin parin välillä säilynyt ennallaan ja molemmat odottivat innoissaan tulevaa lapsostaan.

Photobucket

Sophie petasi aamuisin usein myös Dickin ja Sallynkin makuuhuoneen. Tänä aamuna Tommy sattui astumaan kanssa huoneeseen ja hymyili. ''Täällähän sinä olet. Olen etsinyt teitä kaikkialta'', Tommy hymähti ja asteli lähemmäksi vaimoaan.

Photobucket

Photobucket

''Meitä?'', Sophie kysyi kummastuneena. ''No sinua ja lastani tietenkin'', Tommy naurahti ja alkoi silitellä vaimonsa vatsaa. ''Se liikkuu taukoamatta. Miten ihmeessä jaksat kävellä noin vilkas lapsi kohdussasi?'', Tommy kysyi hämmästyneenä. ''Odota vain. Tämä taitaa luvata sitten sitä, että lapsesta on tulossa todella vaativa tapaus'', Sophie naurahti ja silitti hellästi vatsaansa ja suuteli miestään.

Photobucket

Sally oli säilönyt muutaman palan hääkakkuakin talteen. Se oli onneksi säilynyt tuoreena kovien pakkasten ansioista ja tällöin heidän oli helppoa säästä muutkin ruoka-aineet pihassaan lumen alla.

Photobucket

Tommy oli saanut valmiiksi jo lastenhuoneenkin. Hän oli sisustanut sen innoissaan eikä ollut miettinyt perheen rahallista tilannetta lainkaan ostellessaan lapselle kehtoja sekä keinuhevosia. (Itse pidän suunnattomasti tästä huoneesta. Puken pissa nyt vain sattuu hiukan latistamaan huoneen kauneutta;D)

Photobucket

Sally oppi viimein kaikki keittiön ja ruuanlaiton salat. Nyt hänestä olisi viimein valmistamaan kuorrutettuja hummereita koko perheelle vain jos perheellä sattuisi olemaan niihin varaa.

Photobucket

Hummereiden sijaan Sally menikin valmistamaan perheelleen keittiömestarin salaattia. Pöydän ääressä oli hyvin hiljaista jokaisen ajatellessa omia asioitaan. Pian kuitenkin Sally tuhahti viimein: ''Milloin se lapsi oikein suostuu tulemaan ulos vatsastasi. Haluaisin niin päästä hoitamaan häntä''.

Photobucket

Vauvan aika ei kuitenkaan koittanut sinä iltana. Sophie pelasi usein shakkia Dickin kanssa ja he kilpailivatkin usein siitä, kumpi oikeasti oli loogisesti älykkäämpi. Dickiä hiukan kismitti se, että Sophie on todella älykäs nainen ja miehen mielestä naisten ei kuulu osata ajatella vaan heidän tehtävänsä on hoitaa lapsia ja pitää perheestä huolta.

Photobucket

Piano oli hajonnut ja sen korjaaminen jäi Sallyn tehtäväksi miehensä ja Sophien pelatessa ja Tommyn täyttäessä vielä kaupan hyllyjä. Onneksi Sallylla ei ollut peukalo keskellä kämmentä vaan hän hoiti korjaamisen nopeasti pois alta.

Photobucket

Illan pimetessä Sophie ja Tommy käpertyivät vieretysten nukkumaan sängylle. Sophie otti tiukasti miehestään kiinni ja Tommy toivotti hymyillen vaimolleen ja tulevalle lapselleen hyvää yötä.

                                                                           * * *

Photobucket

Raskaudestaan huolimatta Sophiella oli yhä aikaa rakkaalle Pukelleen. Sophie kun piti koiraansa ensimmäisenä omana lapsenaan ja tahtoi näyttää tälle rakastavansa tätä yhä enemmän ja enemmän.

Photobucket

Dick ja Tommy olivat paiskineet niin kovasti töitä, että yläkerran aula saatiin viimein sisustettua valmiiksi. Sallyn toivomus oli saada hieno, mutta melko kallis savenvalantapöytä, mutta reiluna miehenä Dick osti sen vaimolleen synttärilahjaksi.

Sally valoikin kauniita astioita päivisin ja huomasi kuinka nopeasti oikeastaan kehittyikään puuhassaan. Alussa savimöhkäleistä muodostui vain epämääräisen muotoisia lautasia, mutta nykyään ne olivat jo paljon sirompia ja kauniimpia.

Photobucket

Photobucket

Aamulla, kun aurinko ei ollut vielä edes noussut, lähti Sophie käyttämään Pukea lenkillä. Palattuaan pihaan hän tunsi kamalaa kipua vatsassaan ja alkoi huutaa kivusta.

Pian pihalle jo juoksi Tommy ja hänen jäljessään onnesta puuskuttava Sally. ''Vihdoin...saan...lapsenlapsen'', Sally haukkoi henkeään ja jäi auttamaan Sophieta tuomaan maailmaan kauniin lapsosen.

Sallyn avustuksella ja Sophien kovalla työllä maailmaan saatiin kuin saatiinkin kaunis tyttölapsi. Sophie ojensi tyttöä lähemmäksi tämän isää ja Tommy sanoi onnen kyyneleet silmissään: ''Tässäkö on nyt tämä meidän pikku Jane?''. Jane sai äitinsä ihon, isänsä hiilenmustat silmät sekä ruskeat hiukset.

Photobucket

Tommy kävi laskemassa pikkuisensa kehtoon. Hän katsoi esikoistytärtään lempeästi ja tytön katsellessa häntä pienillä nappisilmillään Tommyn sydän jätti yhden lyönnin väliin. Hän nostikin pienokaisen takaisin syliinsä ja silitti tämän pientä päätä hellästi. ''Miten on mahdollista, että rakastuin sinuun hetkessä. En anna sinulle koskaan tapahtuvan mitään pahaa'', Tommy supatti tyttärensä korvaan.

Photobucket

Uudesta tulokkaasta huolimatta kaupan oli oltava tänä loistavana päivänä auki. Lopulta perhe kuitenkin passitti palkkaamansa työntekijän töihin, jotta voisivat itse hoitaa lasta niin paljon kuin vain olisi mahdollista.

Photobucket

Photobucket

Sophie luki keittokirjaa samalla kun Sally lueskeli kasvatusopasta. ''En minä kyllä näin poikaani kasvattanut'', Sally sanoi Sophielle ja näytti tiettyä kohtaa kirjasta. ''Ei meidän ole tarkoituskaan kaikkea samalla tavalla noudattaa'', Sophie hymähti naiselle.

Ei Sophie kuitenkaan kauaa jaksanut kirjaan keskittyä. Pian hän jo laittoi kirjan takaisin hyllyyn ja nousi yläkertaan lastenhuoneeseen. ''Huomenta äidin pieni käärö. Oletpas sinä jo virkeällä tuulella'', Sophie höpisi Janelle.

Photobucket

Kauaa ei Sophie voinut olla Janen luona, sillä hänen olisi mentävä tekemään ilta-askareita. Perheen miehet olivat vielä kauppaa sulkemassa ja illallinen pitäisi valmistaa. Niinpä Jane laskettiin kehtoon ja Sophie käveli hymyillen alakertaan.

Photobucket

Photobucket

Tänään perheellä olisi illalliseksi spagettia ja jauhelihakastiketta. Sophie valisti sen pikaisesti, jotta saisi viettää aikaansa myös miehensä kanssa kahden. Hän tiesi, että Sally oli mennyt auttamaan Dickiä kaupassa ja Tommyn tulleen jo sisälle.

''Arvaatko miten onnellinen olen lapsestamme?'', Tommy kysyi pöydässä ja otti Sophien käden omaansa. ''Et varmaan niin onnellinen kuin minä'', Sophie hymyili.

Photobucket

Vielä ennen nukkumaanmenoa Tommy meni vaihtamaan tyttärensä vaipat. Hän kiiruhti sinne pikaisesti, jotta kukaan muu ei ehtisi ensimmäiseksi. Tämähän olisi hänen ensimmäinen vaipanvaihtonsa.

Pian Tommy kuitenkin huomasi, että olisi kannattanut antaa jonkun muun tehdä se hänen sijastaan. Hän ei osannut arvatakaan miten kauhea haju pienestä vauvasta voisikaan lähteä.

                                                                       * * *

Photobucket

''Huomenta Dick, olet tainnut löytää Janen matkalla alas'', Sophie naurahti löydettyään appensa ja lapsensa alakerrasta aamiaiselta. ''Eihän haittaa, että syötän Janen?'', Dick kysyi hätääntyneenä. ''En tietenkään'', Sophie hymähti ja meni ottamaan kaapista aamiaistarpeet. ''Sophie kulta, voisitko pian myös lahjoittaa perheelle perijän'', Dick sanoi suoraan laskettuaan pullon pöydälle ja lähti kantamaan Janea yläkertaan.

Photobucket

Photobucket

''Oletko sinä sitä mieltä, että minun pitäisi saada pikaisesti perijä taloon?'', Sophie kysyi Sallylta olohuoneessa. ''Kultaseni, tiedät varmasti miten tärkeää miehille on saada perijä. Vaikka Tommy ei näytäkään sitä, hän tahtoo varmasti itselleen myös pojan'', Sally sanoi Sophielle. Sophien naama venähti nopeasti surullisen näköiseksi ja Sally pomppasi kiireesti ylös ja halasi naista. ''Se ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö he muka rakastaisi tytärtänne'', Sally sanoi perään hymyillen.

Photobucket

Dick oli saanut ruokamyrkytyksen. Sophie oli juuri siivoamassa vessaa kun huomasi miehen ryntäävän toilettiin ja kumartuvan pöntön ylle. ''Voi Dick. Sain juuri siivottua sen vessan omilta jäljiltäni'', Sophie parahti huomattuaan pöntön saman näköisenä kuin hetki sitten ennen siivousta.

Photobucket

Tommy oli ottanut tyttärensä syliin, joka oli itkenyt sydäntä särkevästi kehdossaan. ''Sinä se olet hankala tyttönen'', Tommy huoahti ja keinutteli tyttöä sylissään. Tässä muuten näette perheen uutta aulaa, joka on nyt saatu kalustettua kunnolla.

Photobucket

Photobucket

Sophie etsi hyllystään itselleen jonkin mukavan romaanin luettavakseen. Häntä harmitti edelleen Dickin kommentti, sillä se taas sai aikaan kauheat paineet naiselle. Sophie oli nimittäin todennut olevansa jälleen raskaana ja se sai hänet ottamaan paineita siitä, että tuleva lapsi olisi poika.

Photobucket

Sophie soitti äidilleen kertoakseen iloisesta uutisesta myös hänelle. ''Äiti, sinusta on tulossa jälleen mummo'', Sophie sanoi. Pollyn innostunut ääni kuului toisesta päästä ja Sophie parahti äidilleen huolensa: ''Entä jos en saa poikaa. Sain selville, että Dick kyllä pitää Janesta, mutta hän haluaa taloon perijän. Sally sanoi, että Tommy kyllä rakastaa tytärtään, mutta kuten muutkin miehet, hänkin tahtoo pojan''. Polly lohdutti tytärtään ja sai kuin saikin hänet rauhoittumaan. Jos hän ei saisi vieläkään poikaa, ainakin hänellä olisi toinen tytär.

Photobucket

Photobucket

Sophie oli laittamassa Janea nukkumaan päiväunia kun Tommy tuli huoneeseen. ''Kultaseni, mahdatkohan sinä odottaa jälleen lasta? Katsoin vatsaasi ja se näytti hiukan pyöreämmältä'', Tommy kysyi. Sophie hymyili miehelleen ja sanoi: ''Kyllä, meille on tulossa jo toinen lapsi''.

Tommy kietoi kätensä vaimonsa ympärille ja sanoi: ''Minulla on sinulle yllätys. Seuraahan perässä niin näytän''.

Photobucket

Tommy johdatti Sophien käytävälle, joka oli yhtäkkiä lyhentynyt huomattavasti ja sen päässä olikin ovi. Tommy johdatti naisen ovesta sisään ja Sophie katsoi hämmästyneenä ympärilleen. ''Olet...Oletko sinä rakentanut lapsellemme jo makuuhuoneen?'', Sophie hämmästeli. ''Ajattelin sinun pitävän siitä'', Tommy virnisti poikamaisesti.

Photobucket

Sally ja Sophie söivät kahdestaan päivällistä ja Sally tahtoi kohottaa maljan. ''Haluan kohottaa maljan sinun ja Tommyn toisen lapsen kunniaksi'', Sally sanoi ja kohotti lasin ilmaan. Sophie seurasi naisen esimerkkiä ja kohotti hänkin lasinsa ilmaan ja otti hörpyn kuohuvasta omenaviinistä, jota oli kuitenkin itse laimentanut vedellä.

Photobucket

Illalla oli esikoisen synttärit. Jane oli äitinsä sylissä, joka puhalsi hymyillen kakun kynttilät sammuksiin. Hän odotti innoissaan saavansa pian opettaa tytärtään kävelemään ja puhumaan varsinkin näin kevään kunniaksi.

Photobucket

Ja tässä perheen vilkas vekara, Jane Forman. Tytöstä kasvoi oikein suloinen tapaus pisamaihoineen ja ruskeine letteineen. Jane oli myös äitinsä silmäterä ja Sophie huomasi jo taapero Janessa samanlaisia piirteitä, joita hänessä oli ollut nuorena. Uhmakkuutta, viekkautta ja kaihtoi sääntöjä.

Photobucket

Vaikka Lanet asuivatkin lähellä, Polly näki harvoin tyttärentytärtään. Heillä itsellään oli talossa kädet täynnä kaksosten hoitamista sekä perheen nuorimmaisen kaitsemisessa. Nyt Polly olikin onnessaan kun pikkuinen tahtoi mummonsa syliin ja vanhus halasikin Janea tiukasti itseään vasten.

Photobucket

Henry taas halasi tytärtään tiukasti. ''Sinusta on kasvanut hieno neiti, Sophie. En voi uskoa silmiäni kun katson sinua ja muistelen sitä holtitonta nuorta neitoa, joka teki tyhmyyksiä taukoamatta'', Henry sanoi. Sophie naurahti ja kysyi sitten erään hänen mieltään askarruttavan asian: ''Oletko kuullut Ann'ista mitään? Hänen yliopistonsahan päättyi vasta''.

Henry kertoi tyttärelleen perheen nuorimmaisen muuttaneen erään miehen, Aleksi Leivosen, kanssa Coral-Islandille ja kirjeen perusteella heille oli tulossa lapsi. Ann työskentelee saaren ainoassa koulussa opettajattarena ja Aleksi taas on merentutkimus alalla.

Photobucket

Juhlien loputtua Tommy kantoi Janen potalle. Dick taas torui Pukea pissaamasta sisälle. Huone oli nykyään taaperon makuuhuone ja koiran pissit olisivat vihonviimeinen asia, mitä tässä huoneessa sallittaisiin.

Photobucket

Pieni Jane oli kuin enkeli nukkuessaan. Hänen pienet viattomat silmänsä olivat kiinni ja pieni suu oli mutrussa kuin uhmatakseen unia. Vaikka Jane olikin tyttö, perheen miehet rakastivat häntä syvästi. Hän oli kuitenkin Tommyn ja Sophie esikoinen ja heille tärkein lapsonen.

                                                                     * * *

Photobucket

Sally oli isovanhempana aivan innoissaan perheen lapsosesta. Hän unohti pian myös sen, mitä oli sanonut Sophielle perijästä ennen Janen syntymää. Jane todellakin murskasi koko perheen sydämet hilpeällä ja huolettomalla asenteellaan ja jatkuvalla ryömimisellään paikasta toiseen.

Photobucket

Sally päättikin opettaa tytön kävelemään, jotta hänen sukkahousujaan ei tarvitsisi jatkuvasti paikkailla konttauksen takia. Jane olikin nopea ja innokas oppimaan uusia taitoja, joten mummin ja pikkuisen yhteistyö sujuikin mitä parhaiten.

Photobucket

Sophie valmisti perheelle aamiaista alakerrassa. Häntä tavallaan harmitti se, että aikuisena hän joutui nyt hoitamaan ruoat sekä siivouksen kun taas Sally sai keskittyä Janen hoitamiseen.

Photobucket

Sally toi tytönkin syömään aamiaista ja Jane heitti kiukuissaan lautasensa lattialle kun Sophie ei ehtinyt tarpeeksi ajoissa tuoda ruokaa pikkuisen lautaselle.

Photobucket

Photobucket

Sally oli lupautunut siivoamaan astiat huomattuaan, kuinka kovasti Sophie tahtoi viettää aikaa tyttärensä kanssa. Niin Sophie kantoi Janen tytön huoneeseen ja he jatkoivat Sallyn aloittamaa kävelyn opettelua.

Pian puuha jouduttiin kuitenkin keskeyttämään kun Sophien mahassa kasvava pikkuinen aloitti hurjan potkimisen. ''Voihan sentään Jane. Tuleva sisaresi potkii nyt ensimmäistä kertaa äitisi massua. Haluatko kokeilla?'', Sophie nauroi ja nosti Janen syliinsä kokeilemaan vauvan potkuja.

Photobucket

Illalla viimein Jane oppi kävelemään ukkinsa avustuksella. ''Voi sinua pikku riiviö. Nyt sinun ei tarvitse enää kontata paikasta toiseen vaan saat vipeltää pienillä ketterillä jaloillasi'', Dick nauroi ja kutitti pikkuista Janea.

                                                                      * * *

Photobucket

''Eikö Jane piristäkin päiviämme kummasti? Hän on aina niin pirteä ja elämää täynnä oleva lapsonen'', Sally selitti innoissaan miehelleen aamiaispöydässä. ''Onhan hän. Toivottavasti tuleva lapsonen kuitenkin olisi jo perijä'', Dick mumisi suu täynnä spagettia.

Photobucket

Jane rakasti suunnattomasti äitinsä Puke koiraa. Puke saikin osakseen paljon rakkautta ja haleja pikkuiselta tytöltä. Koira käyttäytyikin melko suojelevaisesti pienokaista kohtaan. Hyvä että muut kuin Sophie saivat nykyään tulla Janen lähettyville kun Puke oli vahdissa.

Photobucket

Kevät oli saapunut Cadelhilliin ja sen ensimmäisiä merkkejä olikin lammen jäätikön sulaminen. Dick, Sally ja Tommy menivät nauttimaan kauniista kevätpäivästä lammen äärelle kalastamaan kevään ensimmäisiä tuoreita kaloja.

Photobucket

Sophiekaan ei tahtonut olla yksinään Janen kanssa sisällä vaan otti tytön kainaloonsa ja kantoi ulos. Siellä he istahtivat lammen äärelle harjoittelemaan puhumista. ''Sano kala'', Sophie painotti ja osoitti lammessa uiskentelevaa vonkaletta. Jane vain katsoi äitiään huvittuneena ja sai vain sanotuksi: ''Buuuh''.

Photobucket

Photobucket

Puheharjoitukset loppuivat lyhyeen kun supistukset alkoivat. Sophie hypähti pystyyn ja piteli tuskaisen näköisenä vatsaansa. ''Lapsi...syntyy. Mene joku...Janen...luo'', Sophie puuskutti ja yritti samalla osoittaa Janea, joka käveli reippaasti pois päin lammelta.

Onkivavat lentelivät kun muu perhe ryntäili kuka mihinkin suuntaan. Dick rynnisti kiireesti Janen perään ja kaappasi hänet syliinsä, Tommy meni kannustamaan vaimoaan ja Sally taas katseli hölmistyneenä taempaa; mitä sitä turhaan panikoimaan kun lapsi tulee maailmaan muutenkin.

Photobucket

Viimein väsyneen Sophien sylissä lepäili pienen pieni poikalapsi. ''Saimme pojan. Taloon on syntynyt perijä!'', Tommy kiljui innoissaan. Nyt Sallynkin kiinnostus heräsi ja hän lähti kävelemään miniänsä luo. ''Synnytit sinä sitten perijän taloon. Onneksi olkoon'', hän toivotti.

Photobucket

Poika ojennettiin isänsä syliin ja Sophie taas otti tyttärensä syleilyynsä. ''Sait pikkuveljen, Jane. Näytähän nyt sitten hyvää esimerkkiä veljellesi'', Sophie sanoi rutistaessaan tytärtään. ''Kultaseni. Antaisimmeko pojalle nimeksi Johnno? Sitten meillä olisi Jane ja Johnno'', Tommy ehdotti leikittäessään poikaansa. ''Kuulostaa loistavalta. Käy mainiosti'', onnellinen Sophie sanoi.

Photobucket

Pieni Johnno laskettiin oman huoneensa kehtoon. Poika oli saanut isänsä ja ukkinsa hiilenmustat silmät sekä heidän hiuksensa. Ainoastaan hänellä oli äitinsä pisamainen iho kuten myös vanhemmalla sisarellaankin.

Photobucket

Sophie sai sisällä päätökseen ulkona aloittamansa puheenopettamisen. ''Viimein sinä opit puhumaan tyttöseni'', Sophie kutitti tytärtään ja Jane kiljahteli nauraen.

Photobucket

Uuden lapsen myötä myös töitä tuli enemmän. Nyt oli taas yksi uusi suu ruokittavana ja se taas toi enemmän vastuuta myös naisille ruoan tuomisessa pöytään. Puutarhaa täytyi hoitaa entistä tehokkaammin ja viljelykasveja täytyi viljellä enemmän.

Photobucket

Tommy ainakin oli haltioissaan pikkuruisesta tulokkaasta. ''Sinusta tuli isän pikku silmäterä. Minun pitäisi olla kaupassa täyttelemässä hyllyjä ja naisten kuuluisi hoitaa sinun kylvettäminen. Ei kuitenkaan kerrota naisille tästä, eihän poikaseni'', Tommy supatteli Johnnolle.

Photobucket

Kylvyn jälkeen pikkuinen Johnno laskettiin kehtoonsa ja peiteltiin yöunilleen. Pikkuinen poika nukahtikin hetkessä ja pian huoneesta kuului vaan pienen vauvan unista tuhinaa.

                                                                     * * *

Photobucket

Aamulla Sallylla oli ensimmäinen suuri tappelu itsepäisen Janen kanssa. Jane ei millään halunnut mennä potalle vaikka aamupisu oli vielä tekemättä. ''Kultaseni, sinun täytyy käydä potalla, ettet vain tee pissoja lattialle'', Sally maanitteli tyttöä. Jane taas oli päättänyt olla istumatta potalla, joten lopulta Sally joutui siivoamaan pissalätäkön tytön huoneen lattialta.

Photobucket

Alakerrassa oli vielä eiliset tiskitkin tiskaamatta. Sophie oli niin uupunut synnytyksestään ja puutarhassa työskentelystään, että oli mennyt heti nukkumaan. Sally ajattelikin, ettei viitsisi mainita tiskeistä mitään naiselle vaan hoitaisi itse ne pois alta. Hän on sentään synnyttänyt minulle kaksi suloista lapsenlasta. Annan hänen nyt lepäillä rauhassa, Sally ajatteli mielessään.

Photobucket

Tänään oli Sophien tehtävä auttaa Tommya liikkeen puolella. Tommy hoiti asiakkaiden palvelun kassalla kun taas Sophielle jäi myymisen puoli. Onneksi Sophiella oli sellainen luonne, että kalat menivät kaupaksi kuin kuumille kiville.

Photobucket

Töiden lomassa oli vielä puutarhakin hoidettava. Nyt Sally ei enää ehtinyt auttaa häntä siinä, sillä isovanhempana hänelle jäi nyt lasten kasvatus sekä hoito. Sophie taas sai tehdä parhaansa miehensä apuna tuodakseen rahaa taloon. Sally olikin lohduttanut Sophieta kertomalla, että hän oli joutunut tekemään nämä kaikki itse Tommyn ollessa vielä pieni. Hänellä ei ollut ketään apunaan lasten hoidossa.

Photobucket

Onneksi myös Dick tahtoi myös auttaa poikaansa ja Sophieta. Perheen pitkäaikainen työntekijä oli lopettanut muutama päivä sitten työt, sillä häntä oltiin kosittu eikä hänen tarvinnut tuoda perheelleen enää ylimääräistä rahaa. Nyt Dick yrittikin sitten värväillä uutta työntekijää yritykseensä.

Photobucket

Rahaa oli tullut taloon sen verran mukavasti, sillä henkilö, jota Sophie oli palvellut ja jota Dick oli yrittänyt värvätä työntekijäkseen olikin paikallinen yritysten arvioija. Hän yllättyi positiivisesti siitä, miten kovasti perhe teki töitä yrityksen eteen ja sanoikin kertovansa asiasta miehelleen, joka ilmoittaisi asiasta välittömästi eteenpäin. Niin Formaneiden perheen yritys sai taas lisää mainetta ja asiakkaita virtasi entistä enemmän.

Tämän johdosta Tommy ja Dick hankkivat toisen kassakoneenkin, jotta asiakkaita saataisiin palveltua entistä tehokkaammin.

Photobucket

''Uhhuh mikä haju'', Sophie tuhahti kävellessään Johnnon ja Sallyn ohi. Sally oli vaihtamassa pojan kankaisia vaippoja ja sanoi ohimennen Sophielle: ''Katsos nyt miten vähällä sinä nyt pääsetkään. Odotas vain kun itse tulet tähän ikään niin se olet sinä, joka tätä hommaa tekee''.

Photobucket

Illalla olikin sitten lasten tuplasynttärit. Synttärit pidettiin tällä kertaa vain ihan perheen kesken. Töitä oli ollut niin paljon, että koko perhe oli aivan väsynyt illalla. Sophie oli päättänyt kutsua vanhempansa ja veljensä vaimoineen kahville joku toinen päivä katsomaan kasvaneita lapsiaan.

Photobucket

Tässä on suloinen ja vilkas Johnno. Voitte varmaan kuvan perusteella kuvitellakin millainen lapsonen pojasta kasvoi. Perheellä on varmasti kädet täynnä puuhaa lasten hoidossa kun molemmat lapsoset ovat vilkkaita yksilöitä. Johnno on myös erittäin kiintynyt isosiskoonsa ja ottaa mallia hänestä kaikessa. Lapsosten välille onkin syntynyt jo vahva side ja Jane tahtookin suojella veljeään kovasti.

Photobucket

Janesta kasvoi kaunis pieni tyttö. Jane sai kauniin mekon synttärilahjakseen Sallylta ja Sophie suuteli tytärtään hymyillen. ''Voi miten kaunis sinusta onkaan tullut. kaunistut päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän'', Sophie hymähti tyttärelleen. Jane kääntääkin varmasti tulevaisuudessaan monen Cadelhillin nuoren mieheen päät.

Photobucket

Photobucket

Pian olikin lasten nukkumaanmeno aika. Jane kiipesi vuoteeseensa ja tunsi unen painavan jo silmiään. Hädin tuskin hän ehti peitteen vetää ylleen kun jo uni yllätti tytön.

Johnno nukkui myös sikeää unta huoneessaan. Poika oli hurmannut taas koko perheen näyttämällä kuinka älykäs hän olikaan. Hän osoitteli huoneensa tavaroita ja keksi niille erilaisia nimiä, kuten lelupupu nurkassa oli: ''Glalaarh''.