Photobucket

                                                      ( 67. kuvaa)

Photobucket

Aika kului ja Eleanorilla oli kiirettä opiskella viimeisiä tarvittavia taitoja, jotka hänen tuli osata ennen kuninkaanlinnaan muuttamista. Tulevan prinsessan oli tärkeä hallita karisma taitoja, sillä hän joutuisi keskustelemaan usean eri taustaisen ihmisen kanssa.

Photobucket

''Kultaseni, olet pärjännyt hyvin elämässäsi'', Amelia kehaisi tytärtään. ''Voimme olla todella ylpeitä sinusta'', Frederick sanoi myös. Eleanor katsoi ensin hymyillen äitiään ja sitten isäänsä; hän oli erittäin ylpeä itsestään, sillä viimein hän oli saanut isänsä kunnioituksen.

Photobucket

Syksy oli todellakin saapunut Cadelhilliin. Vielä ei ollut tullut kylmät syystuulet, joten pelkällä mekolla pärjäsi. Eleanor kaipasi omaa rauhaa ja käveli pihassa sijaitsevan lammen äärelle. Hetken hän katseli lammen pintaa, jossa pudonneet lehdet tanssivat tuulenvireen aikaansaavien laineiden päällä.

 

Eleanor otti puunrunkoa vasten nojaavan haravan käteensä ja alkoi haravoida lehdet yhteen kasaan. Häntä pelotti ja samaan aikaan jännitti hänen tulevaisuutensa. Pian hän menisi naimisiin ja joutuisi suorittamaan avioliiton velvollisuuksiaan.

Photobucket

 

''Eleanor on pärjännyt elämässään hyvin'', Frederick sanoi vaimolleen heidän lepäillessään yhdessä vuoteella. ''Kovan hinnan hän on kuitenkin siitä maksanut. Menettänyt parhaan ystävänsä ja no, välillä minusta tuntuu, että myös todellisen rakkauden'', Amelia kertoi miehelleen. ''Elämässä on vain tehtävä tiettyjä uhrauksia'', Frederick sanoi päättäväisesti.

Photobucket

Toden totta, Eleanor mietti itsekin elämäänsä. Hän oli ollut Opalin paras ystävä jo melkein taaperoista lähtien. Heidän vanhempansa olivat esitelleet heidät toisilleen ja he olivat olleet siitä lähtien erottamattomat. Nyt kuitenkin kaikki oli muuttunut, hänestä tulisi kuningatar ja hän menisi naimisiin Opalin rakkauden kohteen kanssa.

Photobucket

Eleanor oli aloittanut harrastuksenaan saven valannan. Häntä oli pitkään kiehtonut kyseinen touhu ja viimein hänellä oli hiukan aikaa harjoittaa sitäkin.

Photobucket

Viola soitti illalla Jasperille. Hän puhui hiljaa, jotta muut eivät vain kuulisi hänen sanojaan. ''Mitä ihmettä se tarkoitti se suudelma ennen lähtöäsi? Ja entä jos joku saa tietää siitä yöstä?''. Luurin toisesta päästä tuli vastaus, joka ei miellyttänyt naista. ''Kiitos paljon ajastasi, nuori herra Crompton!'' ja Viola sulki puhelimen vihaisena.

Photobucket

Photobucket

Jem oli tullut vierailulle ja nyt hän vietti pitkästä aikaa yhteistä aikaa Amelian kanssa. ''Kuinka olet voinut? Yllätyin ihan kuin kutsuit minut illalliselle. Ajattelin, ettei Frederick ikinä antaisi siihen lupaa'', Jem sanoi.

 

Amelia ei vastannut mitään vaan nousi ylös. ''Saammehan tietenkin kutsua perhetuttuja illalliselle'', hän vastasi ja kääntyi selin entiseen rakastettuunsa.

 

Photobucket

 

''Amelia, olen kaivannut sinua'', Jem kuiskasi ja kietoi kätensä naisen ympärille ja pyöräytti tämän ympäri tuliseen suudelmaan. Amelia hukkui hetkessä miehen käsivarsille ja vuosien takaiset yhteiset kokemukset nousivat pintaan.

Photobucket

Pian Amelia kuitenkin sai otteen tunteistaan ja vetäytyi irti. ''Tämä on väärin. Olemme jo liian vanhoja tällaiseen'', hän kuiskasi hiljaa. ''Amelia rakkaani, olemmeko koskaan liian vanhoja tällaiseen?'', Jem kuiskasi hiljaa. ''Jos olisimme vain tavanneet aiemmin. Jos olisit ollut luonani etkä lähtenyt valtion palvelukseen nuorena niin ehkä sitten tilanne olisi toinen'', Amelia sanoi hiljaa.

Photobucket

Amelia kipusi yläkertaan ja puki pyjaman päälleen. Hänen korvissaan yhä soi miehen sanat, ennen kuin tämä lähti ulos kartanosta ''Silloin et olisi koskaan rakastanut minua samalla tavoin''. Amelia tiesi hyvin sen. Hän ei olisi koskaan rakastanut Jemiä jos asiat olisivat menneet toisin.

 

                                                                   *   *   *

 

Photobucket

Photobucket

 

Eleanor katseli ikkunasta vaitonaisena ulos. Puiden lehdet olivat yön aikana tippuneet puista kovan syysmyrskyn aikana. Ulkona oli yhä pimeää, mutta Eleanor päätti silti siirtyä alakertaan

Photobucket

Tänään olisi hänen syntymäpäivänsä ja hän jättäisi viimein lapsuutensa taakseen. Hänestä tulisi viimein aikuinen. Tämä kuitenkin jännitti häntä, sillä aikuisuus toisi paljon muutoksia hänen elämäänsä.

 

Frederick oli myös hereille ja maalaili maalausta telineen ääressä. Eleanor käveli kirjahyllyn luo ja kumartui ottamaan erään lempi kirjoistaan.

 

Photobucket

 

Eleanor ehti lukea tunnin verran kirjaansa kunnes isänsä keskeytti hänet. ''El, saanko liittyä seuraasi?''. Eleanor oli hämillään, mutta nyökkäsi myöntymisen merkiksi.

Photobucket

''En voi muuta sanoa kuin, että olen erittäin ylpeä sinusta. Tänään kasvat aikuiseksi ja pian jo hallitsetkin maata kuninkaan rinnalla. En olisi koskaan uskonut saavani olla kuningattaren isä, kiitos tästä kunniasta'', Frederick sanoi ylpeänä.

Photobucket

Photobucket

Eleanor kiitti isäänsä ja toivoi sydämensä pohjasta kakun äärellä seistessään, että toisi ylpeyden aihetta jatkossakin.

 

Eleanor veti keuhkot täyteen ilmaa ja puhalsi jokaisen kynttilän liekeistä sammuksiin ja toivoi Toivoin, että synnytän miehelleni perijän, enkä tuota heille pettymystä.

 

Photobucket

 

Eleanorista kasvoi kaunis nainen. Hän pukeutui mekkoon, jonka hänen vanhempansa olivat tilanneet hänelle väliaikaisesti, sillä häiden jälkeen hänen kuului pukeutua kuin prinsessa ja tuleva kuningatar. Silloin ei enää normaalit vaatteet käyneetkään.

Photobucket

Camilla onnitteli hymyillen synttärisankaria. ''Onneksi olkoon Eleanor. Sinustahan kasvoi kaunis nainen. Pian taidatkin muuttaa Opalin kanssa kuninkaan linnaan asumaan'', Camilla jutusteli.

Photobucket

Saman illan aikana oli toisetkin syntymäpäivät. Nimittäin Amelia ja Frederick täyttivät myös vuosia. Amelia seisoi hermostuneena kakun ääressä samalla kun hänen miehensä katsoi häntä hymyillen. Molemmilla alkaisi viimeinen matka ennen tuonpuoleiseen siirtymistä.

Photobucket

Syntymäpäivien kunniaksi Frederick etsi pullon kalleinta viiniään ja kaatoi sitä useaan lasiin juhlavieraiden maisteltavaksi.

Photobucket

Photobucket

Frederick ei kuitenkaan unohtanut kaunista vaimoaan vaan katseli harmaantunutta ruhtinatarta.

''Olemme saavuttaneet hyvän iän'', Frederick sanoi hiljaa. ''Niin olemme. Toivottavasti saamme nähdä vielä lapsen lapsemmekin'', Amelia sanoi vaisusti.

 

Photobucket

 

Kakut olivat menneet hyvin kaupaksi ja lautasia oli ympäri pöytää. Juhlavieraat maistelivat mielellään Elsien tekemiä herkkuja ja juttelivat riemukkaasti keskenään.

Photobucket

Oleskeluhuoneessa oli myös vilinää ja vilskettä kaikkien vieraiden kokoonnuttua onnittelemaan kaunista Eleanoria. Eleanor otti hämmentyneenä vastaan kiitoksia ja katsoi syrjäsilmällä kihlattuaan, joka katsoi tulevaa vaimoaan palvoen.

Photobucket

Illan tullen ja juhlien päätyttyä Eleanor istui huoneensa peilipöydän ääressä. Hän oli onnistunut kasvamaan aikuiseksi, eikä ollut tällä hetkellä riippuvainen kenestäkään. Pian hän kuitenkin menisi naimisiin ja tilanne muuttuisi nopeasti päinvastaiseen suuntaan.

 

                                                                     *   *   *

 

Photobucket

 

Seuraavana aamuna Amelian kauan padotut tunteet pääsivät valloilleen. Hän oli muutama päivä sitten kuullut juoruntorilla käydessään, että perheen taloudenhoitajalla Elsiellä olisi suhde hänen poikaansa.

Photobucket

''Sinä kaksinaamainen liero! Kuinka kehtaat käyttää poikaani hyväksesi varsinkin kun olet ollut mukana kasvattamassa häntä!'', Amelia huusi raivoissaan. Elsie näytti säikähtäneeltä ja yritti keksiä mitä vastata. Asia kun piti osittain paikkaansa. Hän  oli kerran käynyt yliopistolla katsomassa Jasperia, jolloin poika oli suudellut häntä. Enemmän Elsie oli kuitenkin pelännyt jääneensä kiinni Frederickin kanssa peuhaamisesta vuosia sitten.

Photobucket

Eleanor kuunteli hämmentyneenä naisten riitaa käytävässä. Hän tuijotti hiljaa ulos, jossa lunta leijaili hiljalleen taivaalta. Hetken mielijohteesta, sekä päästäkseen karkuun naisten nimittelyjä, Eleanor puki ulkotakkinsa päälleen ja asteli leutoon talvi-ilmaan.

Photobucket

Eleanor juoksi puhtaassa ja koskemattomassa lumessa hymyillen. Hän mietti kuinka vapaa saisi olla vielä hetken verran, sillä pian tämä kaikki muuttuisi.

Photobucket

Photobucket

Nauraen Eleanor heittäytyi selälleen puuterimaiseen lumeen ja alkoi tehdä lumienkeleitä. Kuningattarena tuskin enää saan leikkiä näin lumessa. Ellen sitten peuhaa lasteni kanssa talvisin pihamaalla jos vain on aikaa, Eleanor pohti itsekseen.

Photobucket

Ulkona ollessaan Eleanor päätti ottaa härkää sarvista ja käveli reippain mielin puhelimen luo.

Photobucket

Hän pyöritti tutun numeron ja odotti, milloin vastattaisiin. Hyvällä onnella Opal vastasikin puhelimeen. ''Hei Opal, täällä Eleanor. Voisimmeko nähdä meillä?'', Eleanor kysyi entiseltä ystävältään ääni hiukan täristen.

Photobucket

Kuin ihmeen kaupalla Opal suostui näkemään Eleanorin. Eleanor otti hänet vastaan hymyillen ja johdatti oleskeluhuoneeseen. Siellä hän kertoikin Opalille juorun veljestään ja taloudenhoitajasta, sillä vanhoista kaunoista hän ei uskaltanut puhua Opalin kanssa.

Photobucket

Photobucket

Pian ruokailusalongista alkoi kuulua kiivaan tappelun ääniä ja Opal ja Eleanor juoksivat katsomaan. Siellä Frederick seisoi naurane ja sanoi tytöille: ''Äitisi ja Elsie ottavat yhteen''.

 

Elsie onnistui löylyttämään Amelian ja sanoi tälle ankarasti: ''Rouva Crompton, emmekö ole jo aivan liian vanhoja tällaiseen?''. Amelia katsoi murhaavasti naista ja oli vastaamatta mitään.

 

Photobucket

 

Samalla hetkellä koitti Elsien siirtyä eläkevuosilleen, sillä ikää alkoi hänelläkin jo olemaan. Viola tuli katsomaan äitinsä syntymäpäiviä askareittensa parista ja jutteli Eleanorin kanssa hänen huoneensa verhojen pesusta.

Photobucket

Elsie oli todellakin harmaantunut. Hän puki uuden leningin päälleen ja katseli itseään vaitonaisena peilistä. Hän oli todellakin vanhentunut ja hänen olisi viimein aika siirtää vastuunsa Violalle.

Photobucket

''Viola rakkaani, minun ei ole enää viisasta asua täällä vaan jättää perheen palveleminen jo sinulle'', Elsie sanoi hiljaa tyttärelleen. ''Enhän minä osaa äiti vielä kaikkea hoitaa'', Viola huudahti säikähtäneenä. ''Voi tietenkin osaat. Olet jo erittäin taitava'', Elsie sanoi ja siirtyi yläkertaan pakkaamaan muutamia omia tavaroitaan laukkuun.

Photobucket

Eteisaulassa Elsie halasi ensin tytärtään tiukasti. ''Pärjäät varmasti mainiosti täällä'', Elsie rohkaisi. Viola nyökkäsi kyyneleet silmissä äidilleen ja hymyili pikaisesti.

Photobucket

Seuraavaksi Elsie siirtyi Eleanorin puoleen ja halasi tätäkin. ''Olet ollut minulle kuin oma tytär. Muistathan kasvaa kunnon kuningattareksi ja pitää perheesi miehet aisoissa'', Elsie kuiskasi tytön korvaan. ''Aivan varmasti. ja näemmehän me tulevissa häissänikin'', Eleanor sanoi hymyillen.

Photobucket

Photobucket

Niinpä Elsien oli aika poistua Croptonien kartanolta. Hän muisti yhä kuin eilisen päivän kun oli astellut talon kuistille. Hän katsoi myös pihatiellä paikkaa, jossa oli ollut elämänsä onnellisin elämänsä rakkauden kosittua häntä. Nyt oli kuitenkin aika jättää kaikki tämä taakseen ja siirtyä viimeiseen seikkailuun.

 

Astuttuaan vaunuihin istumaan, jotka hakivat Elsien pois, hän sulki silmänsä ja tunsi kuinka yksi ainut kyynel valui hänen silmistään muistoksi menneille vuosilleen.

 

Photobucket

 

Eleanor koki järkytyksen tullessaan käymään ennen nukkumaan menoa alakerrassa. Hän löysi Violan tanssimassa erään heidän palveluskunnan miehen kanssa lähekkäin. Eleanor haukkoi hämmästyneenä henkeä ja ehti onneksi juuri hiljentää parahduksen ja livistää huoneesta ennen kuin pari huomasi hänet.

Photobucket

Photobucket

Viola siirtyi itsekin muutaman tunnin päästä yläkertaan. Hän oli hyvin vaitonainen miettiessään miestä, jonka kanssa hetki sitten oli ollut. Hän oli pitkään tuntenut vetoa miestä kohtaan ja tänä iltana Remukka -niminen palvelija oli lohduttanut häntä Elsien lähdettyä.

 

Nukkumaan mennessäkin Viola mietti mitä kaikkea olisi valmis tekemään miehen eteen. Lisäksi hän tarvitsisi joskus oman tyttären jatkamaan hänen jalanjäljissään Croptonien tilalla.

 

                                                                   *   *   *

 

Photobucket

Photobucket

 

Aamulla Viola oli ensimmäisenä ylhäällä. Ilman äitinsä apua, hän joutui nyt hoitamaan koko talouden ja täten ollen valmistamaan perheen aamiaisenkin.

 

''Hyvää huomenta herra Cromopton. Valmistin teille aamiaiseksi munakasta'', Viola kertoi isännälleen. ''Kiitos paljon Viola. Ruoka näyttääkin maittavalle'', Frederick sanoi.

 

Photobucket

Photobucket

 

Frederickin syötyä ja lähdettyä töihin, perheen naiset pääsivät aamiaiselle. ''Herkullista ruokaa tämä Violan tekemä aamiainen. Vaikka en tullutkaan hänen äitinsä kanssa toimeen, en voi muuta sanoa kuin, että hän kasvatti tyttärensä hyvin'', Amelia kehaisi tyttärelleen.

 

Naiset eivät huomanneet, kuinka nuori mies asteli sisälle taloon ja heidän selkänsä taakse. Vasta kun hän rykäisi merkiksi läsnäolostaan, Amelia kääntyi katsomaan.

 

Photobucket

 

''Herran jestas, Jasper!'', Amelia huudahti ja nousi halaamaan poikaansa. ''Voi kuinka olet kasvanut''. Jasper vaihtoi muutaman sanan äitinsä ja sisarensa kanssa ja sanoi menevänsä hoitamaan muutaman tärkeän asian.

Photobucket

Jasper käveli puhelimen ääreen ja valitsi tutun numeron. ''Hyvää päivää rouva Cadelin. Olisikohan Odette-neiti kotona?''.

Photobucket

Photobucket

Pian Cromptonien pihaan asteli kaunis nuori neito, joka odotteli pihassa vilkuillen kärsimättömästi talolle päin. Pian hän näkikin jo Jasperin astelevan hänen luokseen.

 

''Hei kaunokainen, ihanaa kun tulit näin lyhyellä varotusajalla'', Jasper sanoi ja kietoi käsivartensa naisen ympärille. ''Tulin heti kuin kuulin äänesi'', Odette vastasi hymyillen.

 

Photobucket

 

Jasper polvistui Odetten eteen ja sanoi: ''Minulla olisi eräs kysymys sinulle, Odette Cadelin''. Odette katsoi miestä hengitystään pidätellen ja odotti vaitonaisena. ''Rakas Odette, tulisitko vaimokseni ja eläisit kanssani elämämme loppuun asti?''

Photobucket

Photobucket

Odette kiljahti onnesta ja vastasi: ''Voi kyllä, kyllä tulen vaimoksesi''. Jasper kietoi kätensä naisen ympärille kuiskaten hänen korvaansa: ''Teit minusta juuri maailman onnellisimman miehen''.

 

Jasper ohjasi tuoreen kihlattunsa sisälle Cromptonien kartanoon ja huoneeseen, jossa Amelia lueskeli kirjaa. ''Äiti, meillä olisi sinulle kerrottavaa'', Jasper aloitti saadakseen äitinsä huomion. Amelia nostikin katseensa kirjasta ja katsoi nuorukaisia hymyillen. ''Odette ja minä menimme kihloihin'', Jasper ilmoitti hymyillen.

 

Photobucket

 

Violan oli määrä valmistaa loistava illallinen perheen ilouutisesta johtuen. Viola itse ei ollut oikein juhlatuulella kuultuaan nuoren parin kihlauksesta. Kuvittelin merkanneeni hänelle edes jotain, Viola mietti itsekseen ja kattoi uunilohi-annokset pöytään.

Photobucket

Photobucket

Koko perhe oli kokoontunut syömään sekä myös Crispin oli saapunut juhlimaan sisarensa ja tämän tulevan aviomiehen kihloja. ''Tämä on suuri kunnia perheellemme, että saimme näinkin upean naisen kuin Odetten sukuumme'', Frederick totesi hymyillen pöytäseurueelle. Eleanor hymyili rohkaisevasti Odettelle, joka katseli hämmentyneenä uutta perhettään.

 

''Kohottakaamme täten malja pojalleni Jasperille sekä hänen hurmaavalle kihlatulleen Odette Cadelinille. Toivon todella, että häät saadaan järjestettyä pikapuoliin ja kartanossamme voisimme pian juhlia myös perijän saannin juhlaa'', Frederick puhui ja kohotti maljan ilmaan. Muut pöydässä noudattivat esimerkkiä ja joivat kulauksen Frederickin kalleinta shampanjaa, jota hän oli säästänyt tätä päivää varten.

 

Photobucket

 

Illan suussa Odette siirtyi vuoteelle istumaan hermostuneena. Hänen ei ollut määrä nukkua Jasperin kanssa samassa huoneessa, mutta hän teki poikkeuksen ja hiippaili hiljaa miehen huoneeseen. Hän oli kuullut tarpeeksi usein jo juoruja Jasperin muista naisista ja jopa siitä, että miehellä ja perheen nuorella palvelijattarella olisi ollut jotain vispilän kauppaa.

Photobucket

Photobucket

''Odette, mitä sinä täällä teet?'', Jasper kysyi yllättyneenä saavuttuaan kylpyhuoneesta. ''Ajattelin, että voisin nukkua tämän yön kanssasi, jos vain sopii'', Odette vastasi heiveröisesti.

Jasper siirtyi lähemmäs naista ja kysyi hiljaa: ''Oletko ihan varma, että haluat tätä jo nyt?''. Odette nyökkäsi vaitonaisesti ja katsoi hiukan peläten miestä silmiin. ''Lupaan olla hellä'', Jasper sanoi ja alkoi suudella intohimoisesti kihlattuaan.

 

Photobucket

 

Pian Odette jo makasikin Jasperin alla pelkissä alusvaatteissaan ja katseli hiukan peläten miehen kiihkeisiin silmiin. Jasper toisteli hiljaa naisen korvaan: ''Ei mitään hätää, Odette. Ei mitään hätää''.

Photobucket

Viimein Jasper vaipui uneen, mutta Odette vain ei vielä saanut unta. Häntä hävetti suunnattomasti, sillä hän ei ollut voinut odottaa häihin asti. Ainakin näin Jasper ei viettänyt yötään kenenkään toisen kanssa, Odette ajatteli hiljaa ja yritti vaipua uneen.

 

                                                                *   *   *

 

Photobucket

 

Odette katsoi kylpyhuoneen ikkunasta ulos. Lämmin vaahtokylpy odotti jo häntä valmiina ja joku palvelijoista oli viikannut hänen päivävaatteensa kauniisti kylpyhuoneen pöydälle. Odettelle oli noussut yöllä maatessaan pienenpieni pelko rintaan, entä jos tuolla yöllä olikin seurauksensa!

Photobucket

Frederick ja Jasper istuivat jo varhain aamulla lukien kirjaa. ''Miten Odette on sopeutunut tänne?'', Frederick kysyi pojaltaan. ''Hänhän on ollut täällä vasta vajaan päivän'', Jasper huudahti isälleen, mutta jatkoi: ''Uskon hänen kuitenkin sopeutuneen ihan hyvin varsinkin kun Eleanor on yhä täällä''.

Photobucket

Photobucket

''Huomenta Jasper'', Odette sanoi löydettyään kihlattunsa suuresta talosta. ''Huomenta kaunokaiseni'', Jasper vastasi hymyillen. ''Kuinka nukuit yösi?'', Odette kysyi ja kosketti samalla hellästi miehen poskea kädellään. ''Loistavasti, sillä sinä olit vierelläni'', Jasper kuiskasi.

 

Pari siirtyi käsikädessä aamiaisellekin ja Eleanor katseli heitä yllättyneenä. ''Odette, äitini suunnitteli, että Cadelhillin paras ompelija tulisi suunnittelemaan hääpukuasi'', Eleanor sanoi naiselle. Odetten silmät alkoivat loistaa kirkkaasti kuultuaan tämän ihanan asian.

 

Photobucket

 

Riemu kuitenkin katosi pian naisen mielestä kun hän nousi ylös aamiaispöydästä. Pahoinvoinnin aalto ravisutteli hänen vartaloaan ja Odette nieleskeli pikaisesti pahan olonsa pois.

Photobucket

Naiset kuluttivat päivänsä kukin opetellen omia asioitaan. Odette ja Amelia lueskelivat kirjoja ja Eleanor taas harjoitti karismaansa, jotta pärjäisi tulevana kuningattarena.

Photobucket

Photobucket

Ovelta kuului kuitenkin pian koputusta ja ennen kuin Viola ehti reagoida asiaan, tyttö huomasi Amelian jo juosseen ovelle. ''Hyvää päivää rouva'', ompelijatar toivotti ovella. ''Hyvää päivää rouva Emdon. Ihana, että pääsitte tulemaan näin lyhyellä varoitusajalla'', Amelia toivotti.

Amelia johdatti ompelijattaren Odettea tapaamaan. ''Odette, tässä on rouva Emdon. Hän tuli luoksemme tekemään sinulle hääpuvun'', Amelia sanoi hymyillen.

Photobucket

Odette nosti yllättyneenä katseensa kirjasta ja nousi ylös tervehtiäkseen ompelijaa. ''Hauska tavata jälleen. Tehän ompelitte muutamia vuosia sitten myös ensimmäisen juhla-asuni'', Odette muisteli hymyillen.

Photobucket

Photobucket

Naiset siirtyivät ylimpään kerrokseen, jossa alkoivat suunnitella yhdessä hääasua. ''Olen suunnitellut, että se olisi melko yksinkertainen'', Odette sanoi. ''Haluatteko te siihen laskoksia tai muita yksityiskohtia?'', Edwina kysyi.

Kun naiset olivat keskustelleet asusta jonkin aikaa ja Edwinan luonnosteltua sen paperille naiset katselivat sitä mietteissään. ''Onkohan tuo rusetti hyvä idea tuossa kohden?'', Odette pohdiskeli. ''Neiti Cadelin olette aivan oikeassa, se meidän täytyy poistaa suunnitelmasta'', Edwina täydensi.

Photobucket

Kun asun ulkonäkö oli suunniteltu ja kaavat piirretty valmiiksi, alkoi Edwinan ompelu-urakka. Edwina ompeli monta tuntia päivässä ja viimein viikon kuluttua puvun suunnittelusta se oli viimein valmis.

Photobucket

Mekon valmistumispäivänä talon naiset olivat alakerrassa viettämässä aikaansa. Eleanor maalaili tuttuun tapaansa ikkunasta avautuvaa maisemaa ja Odette ja Amelia keskustelivat hääsuunnitelmista.

Photobucket

Photobucket

''Anteeksi, saisinko häiritä teitä hetken'', Edwina keskeytti heidät oven suusta. Odette käänsi hymyilevät kasvonsa naiseen päin ja nyökkäsi. ''Mekkonne on viimein valmis. Paketoin sen valmiiksi, jotta se pysyisi mahdollisimman siistinä suurta päivää varten'', Edwina kertoi ja ojensi paketin Odettelle.

Photobucket

Photobucket

Edwina poistui talosta mekon valmistuttua ja Odette, Eleanor ja Amelia kiirehtivät kolmistaan yläkertaan sovittamaan mekkoa.

Odette puki kauniin luonnoksen päälleen ja katseli itseään ihastuneena. ''Voi, tämähän on täydellinen'', Odette huudahti lumoutuneena.

''Olet todellakin mitä häikäisevin morsian. Edwina on tehnyt mitä loistavinta työtä'', Amelia kehaisi katsellessaan tulevaa miniäänsä.

Photobucket

Mekon valmistuttua alkoikin kuntoilu kuuri. Odette alkoi raataa oikein urakalla vartalonsa eteen, sillä hän oli huomannut saaneensa hiukan lisäkiloja ja pyöreyttä vatsansa ympärille. Tämä kuin ei missään nimessä saisi näkyä hääpäivänä, sillä hän tahtoi olla silloin mitä parhaimmassa kunnossa.

Photobucket

Perheessä oli tullut käymään myös eräs vieras. Perheen entinen taloudenhoitaja oli tullut pelaamaan shakkia Frederickin kanssa. Hiljaa mielessään Frederick yhä harmitteli miksi oli antanut Elsien lähteä heidän taloudestaan pois.

Photobucket

Photobucket

Viimein tuli ilta ja perheen unien aika. Odette oli pahoillaan siitä, että kiloja oli todellakin tullut niin paljon, ettei niitä ehtisi saada kahdeksaan kuukauteen pois. Hänen pahin pelkonsa oli nimittäin toteutunut ja nyt oli vain toivottava, ettei kukaan näkisi hänen tilaansa hääpäivänä.

''Hyvää yötä rakkaani'', Odette kuiskasi Jasperin korvaan ja kietoutui mieheen kiinni.

 

Viimein sainkin sitten julkaistua tämän uuden osan:) Kauan siinä kestikin, mutta toivottavasti oli odotuksen arvoinen. Laittakaahan kommenttia kehiin ja vastatakaa viereiseen uuden kysymyslaatikon kysymykseen;)
Hyvää kesän odotusta kaikille!!