Rakkaat lukijani!

Olen yhä elossa ja Cadelhill jatkuu vaikka uutta osaa ei olekaan tullut yli kuukauteen. Minulla on vain nyt ollut kauheasti kiireitä vaikka koulua ei itselläni nyt olekaan. Syyt johtuvat töistä sekä siitä, että haluan viettää aikaani kavereittenikin kanssa. Lisäksi aloin juuri seurustella joten uskon, että ymmärrätte haluavani viettää mahdollisimman paljon aikaa poikaystävänikin kanssaan.

Joten osa on kyllä todellakin tulossa kunhan vain saan aikaa kirjoittaa osan tekstit. Olen kylläkin reilusti voiton puolella osan kanssa ja olen kirjoittanut jo 75%. Toivon siis, että odotatte vain mahdollisimman kärsivällisesti, sillä kyllä uusi osa on tuloillaan ja päivitän tarinaa edelleen:P

♥:llä Hattara