Vihdoin ja viimein tämä osa. Taukoa onkin näköjään pidetty ihan urakalla johtuen ihan töistä sekä nuista kamalista helteistä. Niiden aikana kun ei oikein jaksanut istua sisällä tietokoneella paistumassa.
Tämä on hiukan lyhyemmän puoleinen osa ja tässä oikeastaan vain pikakelataan koko yliopisto läpi, sillä siitä oli hiukan vaikeampi tehdä osaa. Voin kuitenkin sanoa, että seuraava osa, joka käsittelee kolmen aatelisperheen elämää poikien ollessa yliopistossa on todella pitkä jo verrattuna normaaleihin osiin:P
Mutta päästän teidät osan kimppuun ja laittakaahan kommenttia sitten pelin!

Photobucket

                                               ( 30. kuvaa)

Photobucket

Yliopisto alkoi pojilla rauhalliseen tahtiin. Crispin ja Jasper pelasivat sovussa shakkia ja juttelivat ensimmäisistä luennoistaan. Jasper valitsi pääaineekseen alan, josta olisi hyötyä hänen tulevassa lääkärin urassaan ja Crispin taas seurasi isänsä jalanjälkiä ja otti pääaineen, jonka avulla voisi nopeasti edetä politiikan urallaan hoitaen kuninkaan apuna maan asioita.

Photobucket

Lawrence viihtyi hyvin maalaustelineen ääressä ja pian Jasper otti hänestä mallia ja harjoitteli maalaamista myös. Aatelisten perijät olivat yhdessä tuumin koonneet rahaa kasaan ja rakennuttaneet itselleen oman viihtyisän asunnon, jossa voisivat elellä yliopiston ajan.

Photobucket

Valitettavasti oman asunnon haittapuolia oli keittäjän sekä kokin puute. Joten itse jopa prinssi Lawrence joutui värkkäämään omalla kokkausvuorollaan koko porukalle voileipiä ateriaksi.

Photobucket

Yliopisto ei todellakaan ollut mikään leppoisa paikka. Kirjoja oli tuhottomasti joita piti lukea, muutama essee kirjoitettavana ja lukukauden lopussa olisi vielä ehdittävä ajoissa loppukokeeseenkin, johon nämä kaikki tehtävät ovat heitä valmentaneet.

Pojat siis ottivat homman tosissaan ja tekivät parhaansa joka päivä, jotta lukisivat ja puuhastelisivat muutaman tunnin päivässä kouluhommien parissa.

Photobucket

Oli kulunut vuosi siitä kun prinssien veli, Jeremiah, kuoli. Niinpä veljekset matkustivat sinä päivänä Cadelhilliin ja saapuivat vaunuilla Cadelhillin hautuumaalle. Sieltä he löysivät piankin haudan, jossa oli heidän rakkaan veljensä nimi. Haudalle he laskivat kukkia ja muistelivat yhdessä pienokaista, jonka olisi kuulunut saada kokea yliopisto samalla tavoin kuin heidänkin.

Photobucket

Poikia odotti odottamattomat näyt yliopistolla. Osa naisista ei näyttänyt tietävän mikä oli sopivaa ja mikä taas ei. Jasper yritti syödä murojaan vilkaisemattakaan alastonta naista vaikka se meinasikin tuottaa vaikeuksia. Jasper hiukan sääli naista, sillä osa joutui myymään itseään kampuksella, jotta saisi kustannettua opintonsa koululla.

Photobucket

Kotiin pidettiin tietysti paljon yhteyttä. Pojat soittelivat kotiin ja kertoilivat kuulumisistaan sekä kouluistaan innokkaasti. Lisäksi he saivat myös näin tietää mitä kaikkea kotona oikein tapahtuikaan.

Photobucket

Yllätys yllätys; se mikä sai alkunsa jo kotona, jatkui nyt yliopistolla. Jasper oli täysin mahdoton hurmaaja. Hän vietteli kampuksen naisia ja saikin heidät usein pauloihinsa. Hän teki kuitenkin kaiken Crispiniltä salaa, sillä poika saisi varmasti hermoromahduksen huomattuaan hänen pettävän Odettea.

Photobucket

Photobucket

Jasper kehaisi tyttöä ja suositteli myös tätä tekemään pienen muodonmuutoksen. Nainen näyttäisi varmasti paljon puoleensavetävämmältä hiukan säädyllisemmän näköisenä.

Ja tässä onkin sitten neidon lopputulos. Jasper ainakin oli kovin tyytyväinen ja osoittikin sen sitten naiselle suurin kehuin.

Photobucket

Pitkään ei Jasperin suhde kuitenkaan muilta talon asukkailta ollut salassa. William nimittäin sattui juuri kävelemään makuuhuoneeseen päin kun Jasper oli suutelemassa naisen käsivartta. ''Crispin on pian tulossa nukkumaan, joten kannattaa lopettaa hetkeksi'', William varoitti ja jatkoi mitään muuta sanomatta makuuhuoneeseensa.

Photobucket

Muutaman päivän päästä sitten tapahtui. Jasper oli saanut liehiteltyä tyttöä jo pari päivää ja viimein nainen antautui hänelle. Tyttö alkoi pyytää pienen kylvyn jälkeen maata sekä taivasta Jasperilta ja lopulta Jasper kertoi myös naiselle olevansa varattu jo toiselle. Nainen järkyttyi ja kiiruhti kovalla kiireellä pois asuntolalta peläte´n sitä, ettei koskaan saisi tämän jälkeen itselleen aviomiestä.

Photobucket

Eivät pojat sentään tulevia kihlattujaankaan unohtaneet. Lawrence soitti Opalille eräänä päivänä voisiko tämä matkustaa häntä tapaamaan. Tähän tyttö suostui mielellään ja illan pimetessä vaunut saapuivat asuntolan pihaan. Lawrence ja Opal viettivät mukavan illan yhdessä ja lopulta Lawrence myös saattoi kihlattunsa takaisin vaunuihin.

Photobucket

Myös Crispin sai tulevan kihlattunsa vierailulle. Poika ihan hämmästyi kun Meg saapui kampukselle ja seisoi kauniimpana kuin koskaan aikaisemmin hänen edessään.

''Etkö aio tervehtiä minua mitenkään'', Meg puuskahti Crispinille miehen vain tuijottaessa häntä. ''Ti...Tietenkin'', Crispin änkytti ja halasi naista tiukasti kuiskaten samalla hänen korvaan: ''Olet päivä päivältä kauniimpi''.

Photobucket

Sisällä Crispin uskaltautui myös tekemään jotain sellaista, mitä ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt kenenkään naisen eikä varsinkaan Megin kanssa; ensisuudelman. Crispin katseli naista haltioituneena silmiin ja liikahti lähemmäs hänen huuliaan. Pian hän jo suutelikin Megin pehmeitä huulia hellästi ja Meg vastasi hämmentyneenä, mutta onnellisena tulevan kihlattunsa suudelmaan.

Photobucket

Yliopistossa Crispin koki jotain hyvin järkyttävää. Eräänä iltana luennoiden jälkeen hän päätti kuluttaa aikaansa tähystellen tähtiä kaukoputkella. Pian hän kuitenkin näki erikoisen aluksen saapuvan näköpiiriinsä ja alus tuli koko ajan vain lähemmäs ja lähemmäs.

Pian hän huomasi kirkkaan valon ympäröivän hänet ja kovan imun imaisevan hänet alukseen sisälle. Avaruusolioita oli kuin olikin olemassa ja hänet kidnapattiin avaruusaluksen kyytiin!

Photobucket

Jasperin piiritykset eivät päättyneet vaan yhteen naiseen. Seuraavana vuorossa oli tämä kampuksen tyttö, joka oli kenelle tahansa miehelle todella helppo saalis. Prinssit katselivat Jasperin touhuja tämän tytön kanssa nenänvarttaan pitkin, sillä tiesivät tytön käyneen useampaa aatelismiestä yrittämässä. Ilmiselvä onnenonkija, Lawrence oli ajatellut nähtyään naisen.

Photobucket

Punahiuksisen tytön jälkeen olikin prinsseille edessä suuri yllätys kun huomasivat Jasperin viimeisen valloituksen ennen kuin yliopisto loppuu. Lawrence oli iskenyt silmänsä perheensä taloudenhoitajaan. Kaikkein järkyttävintä prinsseistä oli se, että tuo samainen nainen oli hoitanut Jasperia tämän ollessa vielä kehdossa. Ehkäpä Jasperin viehätysvoima oli vain niin suuri, että hän sai kaikki naiset kaatumaan syliinsä.

Photobucket

Viimein oli yliopiston päättymisaamu ja Crispin sai vasta silloin tietää Jasperin seikkailuista. ''Kuinka sinä saatat! Olet naimassa sisareni ja samalla uskallat leikkiä muiden naisten kanssa sen minkä kerkeät!'', Crispin jyrisi ja läimäytti Jasperia nyrkillä leukaan. Jasper selvitteli hetken aikaa päätään ja vastasi sitten: ''Tämähän on aivan luonnollista. Tiedät itsekin, että vaimolla on tärkein rooli elämässäsi, sillä hän synnyttää sinulle perijän ja muut lapset sekä hoitaa taloutta. Muut naiset ovat taas viihdykkeitä, joista saa iloa perijän saannin jälkeen''.

Tällä hetkellä prinssit näkivät sivusta katsottuna miten kasvatus näkyy varsinkin perijöiden kohdalla; Crispin on kuin ilmetty isänsä, uskollinen, häikäilemätön ja kylmä kun taas Jasper on seikkailunhaluinen, naisiin menevä, mutta muuten hellä ja huolehtivainen aviomies.

Photobucket

Mutta nyt on aika William II poistua yliopistolta takaisin hoitamaan omat velvollisuutensa tulevana kuninkaana. Prinssi puki valmistujaispuvun päälleen ja valmistautui kasvamaan seuraavaan ikään.

Photobucket

Valmistujaisjuhlissaan hän näki Opalin ja sai viimein sovittua kaunat naisen kanssa. ''Olen hyvin pahoillani surusta, minkä kihlajaiseni sinulle aiheuttivat'', William sanoi ja halasi Opalia. ''Ei se mitään. Sinun kuuluu ottaa rinnallesi ihminen, jota rakastat'', Opal sanoi pidätellen samalla kyyneliään, sillä niin kovasti hän rakasti miestä.

Photobucket

Ja tässä on kasvanut William (anteeksi jokaisen pojan normaalin ajan vaatteet, mutta ajattelin teidän haluavan kuitenkin kasvokuvat jokaisen pojan kasvun jälkeen). Hän ei paljon muuttunut ulkonäöltään sitten yliopiston, mutta hänestä huomaa miten hienot piirteet hänelle on iän myötä tullut. Loistava kuningas kunhan William I aika jättää.

Photobucket

Seuraavaksi on Williamin kaksoisveljen vuoro. Lawrence odotteli innoissaan juhlien loppua, jotta pääsisi pian takaisin rakastamaansa Cadelhilliin. Lawrencen harmiksi juhlista tuli pidemmän tuntuiset kuin ne todellisuudessa olivatkaan.

Photobucket

Punahiuksinen tyttö oli myös sattunut tulemaan Lawrencen valmistujaisiin ja bongattuaan sieltä Jasperin hän kiirehti suutelemaan miestä. Tyttö vaan ei sattunut tajuamaan, että Jasperin tuleva morsian olisi myös paikalla vaan Odette näki kaiken ja alkoi itkeä huutaen samalla Jasperille millainen sika tämä oikein onkaan.

Photobucket

Jasper etsi kiireesti Odetten käsiinsä ja selitti tilanteen ja pyyteli anteeksi sen minkä ehti. Odette oli juuri uskomassa Jasperia, että tyttö oli hänelle tuntematon ja oli vain yhtäkkiä tullut suutelemaan häntä kun Crispin ilmaantui paikalle.

Photobucket

''Senkin roisto, uskallakin valehdella siskolleni!'', Crispin huusi ja hyökkäsi Jasperin kimppuun. Miehet taistelivat ja painivat lattialla pitkään ja vieraat katselivat kauhistuneena poikien tappelua. Onneksi kello kuitenkin näytti juhlien loppumisen merkiksi ja tappelu joutui päättymään, jotta Lawrencelle pystyttiin nostamaan viimeinen malja.

Photobucket

Ja tässä on kasvanut Lawrence. Yhtä hurmaava kuin veljensä, ehkä vain hiukan vakavammilla kasvoilla.

Photobucket

Sitten olikin Jasperin aika lähteä yliopistolta. Hän yritti juhlissaan pysyä mahdollisimman kaukana ensinnäkin kaikista naisista sekä Crispinistä. Siksi juhlat ehkä onnistuivatkin hyvin eikä tappeluita niissä pirskeissä näkynyt.

Photobucket

Ja tässä vuorostaan kasvanut Jasper. Hurmaava mies, joka varmasti tulee aiheuttamaan vaikka mitä draamaa muuttaessaan takaisin Cadelhilliin.

Photobucket

Viimeisenä onkin sitten Crispinin vuoro. Tuimasta ilmeestä huomaa, että miehestä tulee ilmetty isänsä, ovela, häikäilemätön ja varmasti valtaa hamuava

Photobucket

Ja niin viimeinenkin aatelisten perijöistä on kasvanut aikuisiksi ja ovat valmiita lähtemään takaisin perheidensä pariin. Seuraavaksi näemmekin sitten miten heidän perheilleen on tapahtunut poikien ollessa yliopistolla.