5.10.2012

Hyvää vauhtia osa etenee jälleen. Olen saanut pelattua jo 50 % seuraavaa osaa ja näillä näkymin osan olen saanut kuvattua sitten valmiiksi viikonlopun aikana. Tämän jälkeen alkaakin sitten se ihana kirjoitusurakka, mutta onneksi motivaatiota nyt pisaa mukavasti!

 

30.9.2012

Väli-ilmoittelua osan edistymisestä jälleen :) Matkani on ohi ja ehdinpäs pelailla jälleen eteenpäin peliä.

Kuvia on nyt otettu kokonaan tuo 20 % ja nyt pääsenkin sitten jälleen ''vapaaseen kuvailuun''. Eli nyt alkaa taas hiukan nopeampaan tahtiin osa edetä :) Hyvällä tuurilla uutta osaa onkin sitten luvassa lokakuun puolen välin tienoilla :)

 

21.9.2012

Hei lukijani!

Ajattelin ilmoitella teille tähän, miten osa 24. edistyy.

Tällä hetkellä olen kuvannut osan 20, joka hävisi niin uudestaan. Kuvia olin ennen häviämistä ottanut 39 kpl. Tämän hetkinen edistys on:

Kuvia otettuna:

12/39

Osa on siis edelleen kunnolla kesken :P
Lisäksi nyt toista kertaa pelatessa suunnitelmat eivät menekään samalla tavalla kuin edellisellä kerralla, kuten huomasin Odetten ja Jasperin toisen lapsen sukupuolen kanssa. Ensimmäisellä kerralla heille syntyi perijä, mutta kappas vain, nyt syntyikin sitten toinen tyttö. Näin ollen tekstiin ja juoneen joudun hiukan myös muutoksia tekemään :P

Toinen ihana ongelma on tuo valaistushack, joka ei enää toimikaan :/ Mikähän siihenkin on tullut. Jos joku tietää niin kertokoot ihmeessä :)

Tänään lähden myös viikoksi ulkomaille, joten kuvien ottoa ei nyt sitten viikkoon tapahdu :P

Mutta teille riemuksi laitan tähän kuvan tulevasta osasta ;)1348206688_img-f69da0f3ebe9118c9dcc7e368

''Voisimme jatkaa siitä, mihin jäimme silloin yhtenä yönä'', Jasper ehdotti ja yritti kietoa käsivartensa tytön ympärille. ''Ei Jasper! En halua sinulta enää mitään!'', Viola huusi ja läpsäisi miehen kädet kauemmas. Jasper katseli tyttöä hölmistyneenä ja Viola jatkoi: ''Vaimosi odottaa teille toista lasta. En halua satuttaa häntä enkä pikku Lisetteä''.